ENJO-kutsut

Meillä oli eilen talo täynnä naisia ja lapsia. Meno oli railakkaa ja meille esiteltiin ENJOn siivoustuotteita, jotka siivoavat kodin kemikaalittomasti ja ilmeisen helposti. Olen aiemmin osallistunut vieraana ENJO-kutsuille ja päätin järjestää omat kutsut pääasiassa, koska ihastuin ENJOn lattiahärvelin helppouteen (ja tuon lattiahärvelin pystyi saamaan emännänetuna puoleen hintaan). Lattioiden pesemisessä vihaan sangon ja mopin ja veden valmiiksi laittamista ja näkemäni perusteella ENJO voisi olla ratkaisu juuri tähän ongelmaan. Innostuin siis ensin helppoudesta ja vasta myöhemmin pikkuhiljaa kemikaalittomuudesta.

Olin siis jo aiemmilla kutsuilla päässyt ihastelemaan ENJOn muitakin tuotteita, mutta vasta omilla kutsuilla muutkin tuotteet tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Esittelijä levitteli rasvaa keittiössä eri pinnoille ja saatiin oikeasti kokeilla, kuinka hyvin ja helposti tuli puhdasta. Voi olla, että ENJOsta tulee meille se juttu ja voi olla, että hurahdin niihin nyt täysin. Suunnittelen jo kovasti mielessäni, mitä kaikkea voin siivouskaapistani poistaa pian kotiutuvien ENJOn tuotteiden tieltä. Lattiahärvelin lisäksi meille on tulossa tuotteita kylppärin ja vessan puhdistukseen sekä pölymiekka, jolla pystyn pyyhkimään pölyt keittiön yläkaappien päältä. Niin vakuuttava keittiön rasvatahraesitys oli, että keittiötuotteet jäivät kyllä pyörimään mieleen. Täytynee joskus hankkia nekin... Kuvia ja kokeilua luvassa kunhan saan tuotteet kotiin ja pääsen niihin käsiksi. Kerron siinä yhteydessä myös tarkemmin, kuinka pesuaineiden tehoon luottavasta kemikaalittomampi.

Siinä missä naiset kuuntelivat ja kokeilivat ENJOa, hoitivat lapset tehokkaasti sotkemisen. Paikalla oli 3x3vee ja 4x1vee. 3veen huoneen tavarat oli hienosti levitetty koko huoneeseen ja muuallekin talossa. Lapset kunnostautuivat myös piparien syönnissä, joten murusiakin oli tehokkaasti lattialla. Oli vielä aamullakin. Eilen en tehnyt päivittäistä imurointia. Oli ihan tarpeeksi tekemistä saada 3veen kanssa kaikki lelut paikoilleen, joten imurointi sai jäädä ja astioitakin jäi laittamatta, mutta tänään oli uusi päivä ja loput ehdittiin siivoamaan tänään. Ja ehdittiin me leikkimäänkin paljon. Lasten kanssa ajan viettäminen muissa hommissa kuin siivoamassa on myös minulle tärkeää ja erityisesti nyt, kun päivät kuluvat hoidossa ja töissä. Taas jotain hyvää perussiistissä kodissa: sotkuja oli lopulta olevinaan vähemmän ja niiden siistiminen kävi nopeammin ja helpommin.


Alakuvassa hieman kuvaa talossa vallinneesta kaaoksesta. Samanlaista oli kaikkialla. Yläkuvassa 3veen huone siistittynä (sänkyä ei enää pedattu, kun oli nukkumaanmenoaika).

ENJO-kutsuja varten ei tarvitse siivota, jotta siivousvälineet pääsevät paremmin esille, mutta en nyt ihan täysin siivoamattakaan ollut. Edellisenä päivänä oli pakko imuroida kunnolla, kun lapset toivat mukanaan eteisen lattialle kasan hiekkaa päiväkodista. Meillä oli siis mielestäni samanlaista kuin nykyisin päivittäin eli perussiisteystasolla pysyttiin (ja joitain tahraisia paikkoja olin jättänyt tarkoituksella pyyhkimättä, jotta niihin voitiin kokeilla). Kuitenkin aika moni tuntui olevan sitä mieltä, että olin varta vasten kutsuja varten siivonnut. Esittelijä kehoitti myös ennen kutsuja jutellessamme olemaan siivoamatta ja vaatimuksena oli ainoastaan, että kodissa päästään liikkumaan esteettä huoneesta toiseen tuotteita kokeilemassa. Tämä vaatimus toteutui melkein, mutta hyvin nopeasti kutsujen alettua (ja jo vähän sitä ennen) lapset pitivät huolta, että kaikki lelut potkuautosta nukenvaunuihin ja muistipelistä keittiöleikkileluihin oli levitettynä pitkin poikin. Oma 3vee kunnostautui tässä isompien tavaroiden levittämisessä olohuoneeseen ja 1vee tykkäsi tutkia (eli levitellä) sohvapöydälle aseteltuja ENJO-tuotteita. Kutsujen aikana muistin tuon "vaatimuksen" ja mielessäni naureskelin, kuinka hyvin jäi toteutumatta.


Päiväkodin pihan hiekat löysivät jälleen meidän eteiseen. Nämä oli pakko imuroida ja samalla tietysti muualtakin talosta.


Mielestäni kutsut olivat onnistuneet ja mukavat, vaikka menoa ja meininkiä olikin. Luulen, että keväämmällä kokeilen kutsujen järjestämistä uudelleen, jotta pääsen näkemään, miten ENJOn ikkunanpesutuotteet toimivat. Ikkunoiden peseminen on yksi kaikkein suurimmista inhokeistani ja haluan nähdä, olisiko ENJOlla tarjota jotain nopeaa ja yksinkertaista (niinkuin muille kodin pinnoille näyttäisi olevan).

Kommentit

  1. Ihan mahtava ENJO kokemus sinulla ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin oli! Ja lisää mukavia kokemuksia tulee päivittäin, kun olen päässyt tuotteita kokeilemaan.

      Poista
    2. Täällä lisää mahtavia ENJO kokemuksia:
      https://cleaniina.blogspot.com/2018/12/paivakirjamerkinta-5-likaiset.html

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit