Päiväkirjamerkintä 2

Eilen oli päivä, jolloin meidän vessassa haisi pahalta. Joku oli ensin jättänyt vauhtiraidat pesemättä ja sitten joku toinen oli jättänyt pissansa muhimaan pönttöön. Olkaa hyvät tästä mielikuvasta.

Minulle ei ole luonteenomaista tarttua tämmöisiin (tai minkäänmoisiin) epäkohtiin heti. Voin aivan hyvin huomata asian, mutta kuitenkin jättää asian huomiotta, jos ei vaan yhtään kiinnosta. Ärsyttäähän se haju joka kerta, kun vessaan menee, mutta voisin aivan hyvin unohtaa sen hajun heti, kun suljen vessan oven. Sama koskee meidän perheessä kyllä kaikkia muitakin ja esim. lattialle kuulumaton esine saattaa lojua lattialla useamman päivän ja kaikki osaavat kyllä jättää sen huomioimatta. Tähän toivon muutosta. Itseni suhteen olen alkanut tekemään töitä asian eteen ja yritän kehittää itseäni niin, että herkemmin tarttuisin toimeen heti ja olenkin itsestäni ylpeä, koska onnistuin kerrankin tarttumaan tähän ongelmaan heti. Pesin vessan. Ei haise enää. Eikä mennyt kovin paljon aikaa.

Vessan kemikaalien vähentäminen on minulle jotenkin haastavaa. Lähtökohtaisesti pidän pönttöä ja pottaa likaisina asioina, joista haluan tappaa pöpöt. Varsinkin, kun tuo 1vee koskettelee niitä vähän väliä. Toisaalta taas en haluaisi hänen koskettelevan kemikaalejakaan (varsinkin vessan aineet tuoksuvat desinfiointiaineelle). Hyvin useinhan nuo käytetyt pesuaineet jäävät (ainakin minulla) huuhtelematta, vaikka niiden ohjeissa monesti niin kehoitetaan tekemään. Olen nyt päätynyt vessan pesussa käyttämään pöntössä edelleenkin sitä tavallista wc-ankkaa (sehän tulee huuhdeltua) ja muissa osissa mäntysuopaa.